lauantai 16. marraskuuta 2013

NOW mukana Sellossa


NUORTEN elinvoimaisuus- ohjelma oli mukana Sellon "Suuntana työelämä"-tapahtumassa. Yllä olevaan clipsiin on koottu kuvia tapahtumasta,  ja Elvis laulaa.

PAREMMALLA resoluutiolla clipsiä voi katsoa u-tubessa osoitteessa http://youtu.be/qPy52P3zAyI

perjantai 15. marraskuuta 2013

NOW - suuntana työelämä

NOW eli Nuorten elinvoimaisuus ohjelma on mukana Suuntana työelämä-tapahtumassa Sellossa lauantaina 16.11. 2013 klo 12-15.

Päivän teemana on  nuorten työllistyminen, työtaito-valmennus, työelämässä tarvittavan osaamisen kehittäminen.

Tarjolla on  tietoa, neuvoja, opastusta
 työpaikoista
 työnhakemisesta
 työelämässä tarvittavista valmiuksista
 työllistymiseen, työnhakemiseen ja osaamisen kehittämiseen tarjolla olevasta tuesta
 oman osaamisen ja valmiuksien kehittämisestä
 kertoa myös työnantajille esim. sanssikortista
Tilaisuus mm.
 tavata TE-toimiston edustajia ja saada tietoa työnhakemisesta
 tavata yrittäjiä ja kuulla heidän näkemyksiään työssä tarvittavista taidoista ja valmiuksista
 tavata Espoon kaupungin rekryn edustajia ja kuulla kaupungin tarjoamista työmahdollisuuksista
 harjoitella oman cv:n ja työhakemuksen tekemistä
 harjoitella työpaikkahaastattelua
 tavata erilaista tukea tarjoavien tahojen edustajia ja keskustella omasta tilanteesta
 kysyä, keskustella, pohtia, saada ideoita, saada tukea
 kuulla muiden nuorten kokemuksia

Toritasolla eri toimijat esittelevät toimintaansa  tavoitteena tarjota käytännönläheistä informaatiota, hyödynnettävää tietoa sekä mahdollisuutta harjoitella, tehdä itse, kokeilla jne.
Päälavalla haastatellaan nuoria, hankkeiden edustajia, asiantuntijoita, viranomaisia ja yleisöä. Lisäksi tarjolla on kevyempää ohjelmaa. Tapahtuman isäntänä on Työtaitaja- hanke ja sieluna Reima Kapanen.

Tapahtumaa ovat olleet järjestämässä Nuorten elinvoimaisuus-ohjelma ja sen toimijat, Työhönvalmennuskeskus, Omnian ammattiopisto ja aikuiskoulutus, nuorten työpajat, OmniaShop, Espoon yrittäjät, Te-toimisto, Helsingin seudun kauppakamari, Vamos- työ, Nuorten yES-BOX, InnoEspoo, nuorisopalvelut, Työtaitaja- hanke, Espoon kaupungin rekry jne.

lauantai 9. marraskuuta 2013

Projektipäällikkömme nuorisopalvelujen päälliköksi

ESPOO nuorisopalvelujen päälliköksi on torstaina valittu sosionomi (YAMK), yhteisöpedagogi (AMK) Merja Nordling. Nuorisopalvelujen päällikkö johtaa liikunta- ja nuorisopalvelujen yksikössä nuorisopalvelujen toimintaa ja kumppanuuksien hallintaa. Nuorten elinvoimaisuus on Espoossa yksi lähivuosien toiminnan painopiste. Espoolaisten nuorten hyvinvointia tuetaan monipuolisessa verkostoyhteistyössä.

Merja on työskennellyt tähän saakka erityissuunnittelijana Espoon sivistystoimessa. Hän on toiminut mm. Nuorten elinvoimaisuus -kehittämisohjelman projektipäällikkönä. Uudessa tehtävässä hän aloittaa 1.1.2014.

Paljon onnea! Upea nainen upealle paikalle!