keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Nuorten Areena: Haastateltavana Martti Merra


Liikuntajohtaja Martti Merra on huolissaan:
- Tällä hetkellä nuori voi eri tilastojen mukaan huonommin kuin koskaan aikaisemmin

Murehtiminen ei riitä. On tehtävä jotain. Merra haluaa Espooseen Nuorten Areenan.

Nuorten Areena 
- Nuorten Areena- suunnitelma mahdollistaisi, että  Espoo ja sen yhteistyökumppanit (valtio, elinkeinoelämä, kolmas sektori) voisivat koota nuorten osallistuvuutta tukevia ja syrjäytymistä ehkäiseviä palveluja  yhteen, Merra kertoo.

Kohde olisi valtakunnallinen pilotti heikosti käynnistyneen nuorisotakuun toimeenpanemiseksi ja todelliseksi moottoriksi.

Mistä idea tällaiseen?

- Hankkeen esikuvana voidaan pitää Tukholman Fryshusetia (www.fryshuset.se), jossa pääministeri Katainen ja työministeri Ihalainen vierailivat toukokuussa 2013.

Mikä tässä nyt olisi uutta?

- Keskittäminen ja kumppanuus, Merra lataa. Areenasta voidaan kehittää keskus, joka tarjoaa nuorille kokonaisvaltaista tukea ja ohjausta työelämän, koulutuksen ja elämänhallinnan eri osa-alueille.
- Kaikesta tästä on Espoossa huutava pula tai toiminnot ovat hajallaan ja siksi nuorten ulottumattomissa.

Nuorten Areenassa nuori saisi tarvitsemansa tuen nopeasti ja helposti yhdestä paikasta, sen sijaan, että häntä juoksutetaan luukulta toiselle.
- Tässä nuori hukkuu, joutuu varjoihin, Merra maalaa.

Synergioita toisivat TE-toimistojen nuorten palvelut, Vamos-Espoon, Omnian etsivä nuorisotyön, SVEPSin ruotsinkielisen etsivän nuorisotyön sekä koulutusneuvontaa tarjoavan InfoOmnian sijoittuminen toistensa viereen.

- Lisäksi nuorisopoliklinikan, velkaneuvonnan ja nuorisoasuntoliiton asiakkaat saisivat palvelut yhdestä paikasta. Leimaantumisen pelkokin vähenisi, kun areenan tarjoamat mahdollisuudet ja palvelut kohtaisivat ja vetäisivät puoleensa omaehtoisesti kaikenlaisia nuoria.

Millaista toimintaa Areenassa olisi?

- Areena tarjoaisi mahdollisuuksia työpajatoiminnan kehittämiselle ja – jopa – lähivuosina laajenevalle tutkintokoulutukselle, Merra kertoo.  Omnian nuorten työpajat voisivat pyörittää areenan kahvilaa ja InnoOmniassa toimivat ja siellä syntyvät yritykset voisivat tarjota ja testata siellä omia palveluitaan.

- Nuoret pääsisivät areenassa  kokeilemaan erilaisia asioita, Merra lupaa.  Niiden joukosta heillä olisi mahdollisuus löytää uusia, heitä kiinnostavia suuntia ja väyliä elämäänsä.

- Areena olisi eri nuorisokulttuurien kohtaamispaikka. Siellä olisi tilaa ja välineitä harrastaa ja kokeilla. Nuoriso-ohjaamisen, liikuntaneuvonnan ja kulttuuristen harrastemahdollisuuksien kokeilemisen keinoin voidaan tukea nuorten omien ideoiden ja haaveiden toteutumista. Erilaiset tapahtumat, koulutukset ja kurssit elävöittävät osaltaan Areenan arkea.

Olet puhunut, että areena myös osallistaisi?

- Areenan johtoryhmä koostuisi areenan eri toiminnoissa mukana olevista nuorista, Martti hahmottelee. Nuori siis saisi  paikassa tukea, mutta samalla se osallistaisi. Nuori pääsisi vaikuttamaan ja muotoilemaan tarvitsemiaan ja haluamiaan palveluita.

Miten areena vaikuttaisi syrjäytymiseen?

- Vetovoimaiset harrastusmahdollisuudet ja palveluiden kehittäminen auttavat myös syrjäytymisen ehkäisyyn, Merra pohtii.  Areena tavoittasi  myös ne nuoret, jotka ovat jääneet palvelutarjottimemme ulkopuolelle. Ne nuoret, joilla ei ole koulutuspaikkaa ja jotka eivät ole osanneet tai muuten vain eivät ole hakeutuneet TE-toimiston asiakkaiksi.

Se edistäisi myös työllistymistä?

- Kyllä. Nuorten TE-keskus tulisi nuorten luo, Merra lupaa.

Kuinka kallis hanke olisi?

- Areena  olisi edullinen, koska sinne  voidaan sijoittaa jo olemassa olevia toimintoja, Merra lupaa.  Kun areenan vuokrakulut lisääntyvät, ne laskevat muualla käytännössä  saman verran.

- Investoinnit Areenalla jakautuisivat usealle vuodelle ja eri hankkeiden tueksi on saatavissa ja haettavissa hankerahoja.

Huikea idea!

- Koko projektin mittakaava on suuri, Merra kuvailee. Siksi se osoittaa myös Espoon edelläkävijyyttä ja ennen kaikkea se kertoo kaupunkimme halusta tarttua vakavaan ongelmaan ratkaisuhakuisesti.

Mihin Nuorten areena sijoittuisi?

- Areenalle ajateltu tila on Espoon keskuksessa,  lähellä tärkeimpiä kumppaneitamme Omniaa, Vamosta ja kolmatta sektoria.  Areena on 0,5 km:n päässä Tuomarilan Asemasta, Merra näyttää kartalta.

- Areena  sijoittuisi Espoon Tarinan mukaisesti alueelle, jossa sosio-ekonomisista syistä tällaisen palvelun tarjoaminen olisi jopa ainutlaatuista. Se nostaisi  osaltaan Keski-Espoon asemaa alueellista tasapainoa tavoiteltaessa.

- Tällaisia hankkeita ei voi olla Espoossa kuin yksi, eikä jokaisen nuoren kannalta sijainti koskaan ole optimaalinen. Joka tapauksessa sinne löytäisi nuoria ympäri pääkaupunkiseutua.

Nuorisopalveluissa ihmiset ovat käärineet  Merran mukaan jo hihansa.
- He näkevät hankkeen loistavana mahdollisuutena. Tällä hetkellä Espoossa on 17 nuorisotilaa, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on sama kuin tässä hankkeessa yksin.  Mutta esimerkiksi Tapiolan nuorisotilojen vuokrakustannus on pelkästään jo kolmannes Areenan vuokrasta. Se kuvaa hankkeen edullisuutta ja toisaalta kertoo siitä, että hanke näin laajana muualle toteutettuna maksaisi vähintään kolme kertaa enemmän.

Kerro nyt vähän enemmän. Mitä se tulisi maksamaan?

- Areena on hankittavissa kaupungille 100 000 eurolla, Merra kertoo. Kiinteistöyhtiöllä on lisäksi velkaa 4 100 000 euroa, joten velaton kauppahinta olisi 4,2 miljoonaa euroa.

- Hankkeen palveluiden keskittäminen ja ensihoukuttelevuuden luonti voitaisiin toteuttaa noin  miljoonalla eurolla, Merra arvelee.  Aluksi Areenalle voitaisiin jättää noin 1200 m2 liikuntatilaa ensisijaisesti erilaisen matalankynnyksen liikkumista sekä ohjattua liikuntaa ajatellen. Myöhemmin, jos niin nähdään mielekkäänä, liikuntatila voitaisiin muokata toisensisältöiseksi.

- Hankkeen on suunniteltu olevan  koko ajan helposti muunneltavissa, ja rakennus löytäisi lopullisen muotonsa noin 4-6 vuoden aikajanassa. Sisältöähän olisi tarkoitus muokata nuorten toiveiden mukaan ajattomasti.

NUORTEN elinvoimaisuus- ohjelman ohjausryhmä on liittänyt Nuorten Areenan yhdeksi merkittäväksi ohjelman hyötytavoitteita tukevaksi hankkeeksi.

Ks. tästä linkistä, mitä Espoon liikunta- ja nuorisolautakunnan puheenjohtaja Antti Aarnio ideasta ajattelee.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Terveisiä Itämereltä

KUVA: Pia Mäki-Kokkila.
NOW- iskuryhmä Sampo Suihko ja Martti Hellström valtasi Silja Symphonyn stagen Espoon ja Kauniaisten opettajien päättäjien kohtaamisristeilyllä perjantaina 11.10.

BIISI oli klassikko. Cliff Richardsin  "The Young ones".

SEN jälkeen tilan valtasivatkin Muumien ystävät.